Rakkauden sinfonia & Hi what's your name, where are you from? x359

Tiistai 30.8.

Heräilen normaaliin tapaan neljän naisen ympäröimänä. Ja niinkuin aina, kerään kamani, sytytän savukkeen ja totean notta El Moro! Aamupalan kautta check outtiin ja kohti juna-aseman laituria. Tällä kertaa saksalainen tarkkuus pettää ja juna ei tulekkaan sekunnilleen Münchenistä vaan kärsivällisyyttäni koetellaan kymmenen ylimääräisen minuutin voimalla. Annan junan kuljettajalle kuitenkin rauhan ilman suurempia meteleitä, sillä fiilis on vaan yksinkertaisesti niin hyvä. Aurinko paistaa, juna kulkee(Karin muistoa kunnioittaen) ja 5-6 tunnin päästä olen Budapestissä. Ihanaa!

Colors Hostel, Budapest ja kodikasta
tunnelmaa

Saavun Keletin juna-asemalle. Tuttu mesta parin vuoden takaiselta reissulta ja olen jopa tällä kertaa kartalla. Virheistä oppineena toimin kuin ammattilainen. Otan kimpsut kantoon ja sisälle ensimmäiseen wifillä varustettuun kahvilaan, joita nyt löytyy suurinpiirtein joka kulmalta. Kahvia, punainen MarlELboro ja tsekkaukset hostellin sijainnista. Lähellä ollaan ja parin metropysäkin jälkeen huomaankin olevani kohteessa. Äärettömän helppoa ja urpompikin voi näköjään päästä suorinta mahdollista reittiä perille.

Hostelli itsessään on sanalla sanoen mielenkiintoinen. On vähän niinkuin tulisi kotiin, sillä samassa kahdeksan neliön tilassa on niin respa, keittiö kuin muutkin virkistäytymistilat. Eipä siinä vaikuttaa reilulta meiningiltä kun hintakin on huimat 8e yöltä. Kassit tyhjiksi ja tutustun ihmisiin. Porukkaa on niin Tanskasta, Portugalista, Hollannista kuin Espanjastakin. Yhteinen sävel löytyy jälleen niin ikään Madridista olevan Danin kanssa ja alamme keskustella intohimoisesti itä-saksalaisesta kirkkomusiikista. Herra on eri yliopistosta ja kertoo, että heillä seuraavana päivänä on jonkinlainen asunnonhakuhässäkkä heidän yliopistollaan. Passaa meikäläiselle ja otamme oluet ystävyytemme alun kunniaksi.

Szimpla kert

Pieniä iltatoimia ja lähdemme Danin kanssa tapaamaan hänen espanjalaisia tovereitaan. En ymmärrä sanakaan polotuksesta ollessani seitsemän espanjalaisen ristitulessa. Kieliähän tällä reissulla oppii siis joka lähtöön. Suuntaamme kohti ensimmäistä ja illan ainoata ravitsemusliikettä. Saavumme jollekkin hämärän mestan ovelle, joka on miehitetty kolmella jääkaappi-pakastin yhdistelmällä. Sisälle ja kulttuurishokki on valmis. Avoimella katolla ja kivilattialla varustettu ruin-baar tyyppinen ratkaisu nimeltänsä Szimpla kert miellyttää meikäläistä kovinkin suuresti. Nykyisin paikka ei kuulemma ole niinkään paikallisten suosiossa, koska turisteja on alkanut lapata siellä lisääntyvällä tahdilla, mutta paskat siitä, meitsi kyllä diggaa. Muutamat huurteiset naamaan ja hostellille Danin kanssa levyttelemään.

Keskiviikko 31.8.

Perse ylös sängystä 0900. Käyn ottamassa kupillisen muroja hostellin aamiaiselta, mutta maku ei juuri miellytä plus, että tuttavani koreasta löytää aamumuroistaan puolen metrin pituisen jouhen. Jos murot olivat huonoja niin kahvi se vasta kuralta maistuukin! Vaikken itsekkään kummoinen sumppimaisteri ole niin  vastaavaa viemärischeissea en vielä ikinä ole nauttinut. Nielen kuitenkin kaiken ja lähdemme Danin kanssa kämpän hakuun.

Dani Datailee

Saavumme kämppä vaikka sillan alta-tilaisuuteen. Yliopiston aula on täynnä ja meikäläisellä meinaa mennä hermo kaiken pyörimiseen keskellä. Hirveä pumppaus paikasta toiseen, mutta mitään ei tapahdu. Lähden syömään ja jätän Danin hoitamaan hommaa. Palattuani lyöttäydymme Danin kanssa samalle asunnonnäyttö kierrokselle ranskalaisen sekä saksalaisen kanssa ja homma näyttää hymyilevän. Kierroksen aikana käymme läpi neljä kämppää, joista kolme ovat hyvinkin varteenotettavia. Yksi itseasiassa niin hyvä että kaikki haluavat sen. Olemme siis etsimässä Danin kanssa yhteistä  kämppää, germaanin ja franssin etsiessä niin ikään omaa lemmennurkkaa. Menemme asunnonvälitysfirman toimistolle ja koitamme päästä yhteisymmärrykseen kuka ottaa minkäkin kämpän. Ehdotan, että tilanne ratkaistaan kattutappelulla, mutta jätkät eivät suostu vaikka ovat kuitenkin nähneet Ison Arskan Pumping Iron-dokkarin. Yhteisymmärrykseen ei päästä ja käymme vielä katsomassa yhtä kämppää jonka jälkeen lyömme diilit lukkoon niin, että mina ja Dani otamme luukun Andrassy utilta ja toinen parivaljakko Operan nurkilta. Koko asunnonmetsästys projekti ottaa siis noin 8h.

Fogasház

Ja taas on ilta. Kyllä hurisee päivät nopeaan. Ei taaskaan paljon muuta kerkeä kuin vetää suihkut ja lähteä hostelpartyihin, jotka starttaavat deak ferenc squarelta klo 2000. Tapaan ensimmäistä kertaa oman koulun opiskelijoita ja olen uuniluudan lailla pihalla kun koko illan saa viettää esittelemällä itseään ja kyselemällä samalla muilta mistä päin he mahdollisesti tulevat ja löytyykö vielä nimikin. Puolet menee väkisin ohi, ei mahda mitään. Mukavata kuitenkin on ja joukosta löytyy heti omat suosikit, joiden kanssa juttu tuntuu luistavan hyvin. Ja löytyyhän sieltä joukosta oman maan porukkaakin niin pääsee hetkeksi puhumaan turvallisella kotimaan junttikielellä saibaa muista. Mahdollisuus, että joku ymmärtää jotain sivukorvalla jossain on nolla. Baariksi valikoituu Fogasház, joka osoittautuu pienemmäksi versioksi Szimpla kertistä. Toimiva kokonaisuus ja siirrymme muutaman tunnin jälkeen Corvintetön kattoterassille entisen tavaratalon uumeniin. Alemmassa kerroksessa lahkeet lepattavat iloisesti subbareiden lyödessä kunnioitettavalla äänenpäineella jytää tiskiin. Arvostan, mutta rennompi terassin puoli passaa meikäläiselle paremmin. Tuopit iskevät koko illan nahkakuulien lailla vasten toisiaan ja kahden jälkeen siirryn hostellille.

Torstai 1.9.- Sunnuntai 4.9.

Jos jollekkin nyt on vielä jäänyt epäselväksi mielipiteeni Budapestistä niin voin kertoa, että tuntuu jo nyt vittumaiselta ajatukselta lähteä tammikuussa takaisin Suomeen, sillä olen ÄÄRIMMÄISEN ihastunut paikkaan. Vaikka meikäläinen on reissussa periaatteessa yksin niin kokoajan on silti sellainen olo, että hyviä kavereita on ympärillä. Esimerkkinä hostel partyissä tapaamani Moritz ja Bela. Mahtavia jannuja ja torstai-iltana Bela vielä kutsuu minut kämpilleen punkkaamaan kolmeksi yöksi(pe-ma), koska sopimukseni hostellin kanssa menee umpeen ja saan oman kämpän vasta maanantaina. Mahtavaa vieraanvaraisuutta. Lopulta päädymme molemmat, minä ja Moritz Belan kämpille, jossa asustaa vielä hänen kämppiksensä Carol. Kaikkia eventtejä en rupea enää ruotimaan tässä blogissa vaan kerron omasta mielestäni suloisimmat muistot. Kokoajan tapahtuu niin pirusti kaikkea uutta ettei kärryillä pysy itsekkään. Keskityn siis pienempiin kokonaisuuksiin.

Carol, Moritz & Bela

Solmussa Tower Property Groupin toimistolla

Asuntohomma siis lyötiin keskiviikkona lukkoon ja varausmaksu(200e) luukusta maksettiin Tower property groupille. Vaikutti ammattimestalta, mutta ilman pettymyksiä ei tästä projektista ollut mahdollista selvitä, sillä sopimusten allekirjoituspäivänä keskiviikkona meinasi mennä maku koko hommasta. Sovimme siis keskiviikkona, että hulppea luukkumme kokonaishinta kaasuineen ym. tulee olemaan 800e(400e/nuppi). Torstaina sopimukset eteensaatuamme hinta onkin lähellä tuhalappusta ja palvelu on muutenkin niin hidasta, että meinaan lähteä jo välillä lähibaariin viilentävälle. Hirveää pumppausta ja rukkausta lähes kolmen tunnin ajan ja kyseessähän oli vaan tilaisuus, jossa lukaistaan, että sopimus on sitä mistä puhuttiin ja nimet alle. Lopulta homma on kuitenkin bueno ja olen saanut henkilökohtaisesti todistaa paljon kuulemaani unkarilaista jähimistä, jota vihaan kotioloissakin yli kaiken.

Perjantaina käymme kävelemässä  muutaman tunnin lenkin kaupungilla ja Margit(terveiset juustolan blondille) saarella sekä laitelemme safkaa Belan kämpillä. Illan menu koostuu kanakeitosta ja Salzburgista asti raahaamastani vinukkapullosta. Ilta hämärtää, kuuntelemme rauhallista kitaramusiikkia ja hörppäilemme viiniä. Naisseuraahan ei luonnollisestikkaan näin miehekkääseen tapahtumaan oteta. Ruokailun lomassa keskustelemme yhteisestä suihkusessiosta ja siitä kuka poimii mahdollisesti lattialle putoavan saippuapalan. Emme saavuta yhteisymmärrystä joten h-hetkellä kohtalo saa päättää onnekkaan. Pojat(Moritz&Bela) ovat molemmat saksalaista perää, jota annan heille välillä mahdollisuuden nauraa yrittäessäni sanoa jotain saksaksi. Oikeastaan ihan hyvä, että puhuvatkin välillä deutchia niin toimii itsellekkin pienenä muistinvirkistyksenä.

Lauantaina otamme ensipuraisun uimalakulttuuriin ja loikoilemme puolipäivää Margitin keskivaiheilla sijatsevan uimalan kuumavesialtaalla. Ja notta voi sitten olla rentoa. Arskat päähän, välillä pulahdus veteen ja taas kovan näköisenä altaan reunalle nauttimaan solesta. Ainut miinuspuoli on, että meikäläisellä pukkaa vähän olemaan kuumetta ja hommasta ei tätä myötä voi ihan sata lasissa nauttia. Illalla nään vanhan tutun, Stiinan, ylä-aste ajoilta ja hän antaakin kullan arvoisia tipsejä Budapestissä elämisestä(kiitosta vaan niistä). Esimerkkinä tapakultturi. Todellinen herrasmies tippaa aina hiukan(esim. bisse 340f-->sanot 400f ja homma pihvi), hän menee aina ensin ravintoloihin sisälle ollessaan mimmin kanssa liikkeellä, maksaa tietysti kaiken ja antaa tulta aina sytyttäen itse savukkeen eikä vahingossakaan anna tulenteko välinettä kysyjälle. Ja kovat jätkät ajavat aina pyörällä, kääntöveitsi taskussa. Ja asuvat tietenkin Yozsefvároksella(disrtict VIII).

The Durgas bändin moottori, Maomi

Sunnuntain pyhitämme Moritzin kanssa levolle. Carol vääntää meille aamupalaksi pannareita ja tunnelma on kuin isoäidin kyökissä. Pojat istuvat haarukat tanassa pöydässä odottaen uutta lettua ja muori paistaa pannareita kiihtyvällä tahdilla. Ruokailu vetää mehut niin nollaan, että päätämme ottaa muutaman tunnin päikkärit. Herättyämme koen yhden mielenkiintoisimmista tilanteista ikinä. Tai lähinnä tapaan ehkä mielenkiintoisinta porukkaa ikinä. Kämpän, jossa Bela ja Carol asuvat, omistaa The Durgas, joka on ikään kuin perheyritys. Isoäiti(about 70v) hoitaa manageri puolen ja pojat vääntävät rokettirollia. Koko suku saapuu asuntoon muutamaksi päivää tultuaan muutaman viikon dokumentin kuvaus rundilta, joka kuvattiin mm. Armeniassa ja Georgiassa. Homman juju oli, että jätkät vaan pamahtavat johonkin paikkaan ja kysyvät josko pääsisi keikalle. Asiaa! Kertaakaan ei kuulemmma tullut rukkasia. Paluumatkan pituus porukalla oli jotain kolmen vuorokauden luokkaa ja tarkoitan nyt siis lähes tauotonta ajamista. Ja mikä suku! Bändin basisti(ainakin välistä), 19 vuotias Jei, on ollut tien päällä koko elämänsä ja handlaa sujuvasti kolme kieltä ja kaksi vähemmän sujuvasti. Ja jos ovat pojat reissaannet niin isoäiti se vasta reissuruuna onkin  ja muutenkin maailmaa nähnyt. Tulee aika pieni olo niiden tarinoiden rinnalla, missä hän kertoo asuneensa koko elämänsä eri puolilla palloa ja kokeneensa mitä uskomattomimpia asioita. Mm. tarina hänen isänsä ja Marlene Dietrichin suhteesta pyöräyttää hedelmäpelit käyntiin. Ja miten sitä on tähänki tilanteeseen itsensä vatuloinut? No juoksemalla pubeissa tietysti.

Kiitos Eero Vuorinen 2011-2011@bar Vittula

Olin siis muutaman päivää tuossa viikon vaihteessa hiukka kipiä, mutta en todellakaan antanut sen lannistaa vaan rämmin silti joka ilta apinan raivolla yöhön tutkimaan kusisia pubeja ja räkälöitä. Ja tämä on todellakin kantanut hedelmää! Mahtavia kontakteja, hyviä frendejä(jopa ystäviä) ja unohtumattomia hetkiä. Tällä hetkellä ei voi todeta muuta kuin, että minkä helvetin takia ei joka ikinen iikka lähde vaihtoon jos siihen on vain mahdollisuus? Joku muuten saattaa olla kiinnostunut tyttötipusista ja siitä miltä he täällä näyttävät. Muuta en oikeastaan asiasta osaa sanoa kuin, että aurinkolasit yölläkin ovat välttämättömyys. Loppu on hyvä päättää hienoon tulkintaan VIII  alueesta ja siitä, miten armottoman kovaa gängstäporukkaa siellä asuu. YO-YO-YOZSEFVÁROS!