Miks mie lähin? Minkä väriset lapaset mukaan

"Riski on ajatus, että johonkin tavoittelemisen arvoiseen asiaan liittyy myös mahdollisuus negatiivisesta lopputuloksesta. Riski on arkikielessä synonyymi epäonnistumisen tai uhan todennäköisyydelle." Syteen tai savea housuun, mutta siinä on ohjenuora, millä röpötys on tapahtuva koko ensi syksyn ajan itäisen Euroopan ytimessä, Budapestissä. Ruutuhousu ei enää kulukkaan vanhaan malliin Utran paronin kotikartanolla vaan matka suuntautuu ensiksi kohti Salzburgia ja sieltä itse valitsemanani ajankohtana kohti Unkaria. Syksyn tavoitteeni onkin korjata tähän astisen elämäni rupisimmat hedelmät suorittamalla tehtäviä, joista Jameskin vain haaveili. Elä ja anna toisten kuolla, lapaset on lähdettävä käsistä ja lujaa!

Näillä eväillä lähdin alkuvuodesta 2011 suunnittelemaan vaihto-opiskeluani johonkin hyvään valitsemaani rantakohteeseen. Yllätyksenä sinänsä tuli, ettei yliopistoni kansainväliset palvelut ollut millään tavalla huomioinut mahdollisia halujani suorittaa opintoja kohteissa kuten Ibiza, Lesbos tai Sunny Beach. Järkytyksen jälkeen aloin kuitenkin läpikäydä tarjontaa ja huomasin, että minulla on tästäkin huolimatta kaksi järkevää vaihtoehtoa. Lapin polttajien Saksa ja erinomaisen Magyar punaviinin synnyinkehto Unkari. Saksaa puolsivat lähinnä Octoberfestit ja karskin seksikäs kieli, jonka opiskelua jatkoin hampaat irvessä ala-asteelta aina lukion loppuun asti vain huomatakseni, ettei naismarkkinoilla menestyminen ollutkaan taattua. Raaputin taas tyhjää. Toisen kohteeni Unkarin ja tarkemmin Budapestin eduiksi laskin taas hyvinkin kohtuullisen hintatason, englannin kieliset kurssit sekä jo entuudestaan hyväksi havaitun kylpylä- ja ravintolakulttuurin. Liekki tähän maahan leimahti raivokkaaseen paloon jo vuonna 2009 tapahtuneella viikon visiitillä ja pienen enttententten-leikin jälkeen huomasinkin täyttäväni hakemuksia Corvinus University of Budapestiin. Tuntuu onnistuneelta valinnalta jo tässä vaiheessa, vaikken ole vielä lähelläkään mestoja. 

Erasmus vaihto-ohjelman kauttahan pääsee lähes 100 % varmuudella sinne minne hakee. Paikka irtosi siis kohtuullisen helposti ja kaikki käytännön järjestelyt pienoisine paperisotineen luistivat rasvatun lailla. Jeesiä on tullut vähintäänkin kiitettävästi niin omalta kuin kohdeyliopistoltakin ja hommat ovat siis tältä osin pulkassa. Paikallinen buddykin kyselee harvase päivä mm. haluistani toimia sikari&viskikerhon pj:nä, mutta toistaiseksi olen päättänyt pitää perimätiedon itselläni. Kurssivalintoja lähdin tekemään periaatteella "pannaan kova kovaa vasten, ei meillä oo täällä varaa rueta löysäilee". Saksan kielen alkeet ja Unkarin kieli&kulttuuri kurssit tulevatkin aiheuttamaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä suuren loven Sveitsin tiliini ja pakottavat iltaisin sumuisiin ravintoloihin, joissa soi jazz. Vastenmielisyys kuuluu elämääni.

Reissuun lähteviä tavaroita ynnäillessäni ja pakkausprosessia hahmotellessa huomasin edessäni olevan tiettyjä investointeja. Tekniikka se on mikä miehen tiellä pitää ja näin tuuli kävikin huuhtoen kohti rantaa Kustin kiikuttaessa kotipesääni Canonin S95 pokkarin ja Lenovon Thinkpad E520 läppärin. Aina vain sairaammiksi käyvät himoni on siis nyt mahdollista tallentaa mitä ihanimmin sävyin mitä ihanimpiin paikkoihin ja tarkoituksena on jakaa se ilo myös tätä kautta. Mukaan häviämään lähtee myös Htc:n Desire luuri, että smurffi pysyisi edes jotenkin kartalla(nimimerkillä 300 metrin matkaan voi käyttää tarvittaessa 1,5h selvinkinpäin). Muu pikkutilpehööri on erittäin epäolennaista lukuun ottamatta rakasta nahkarodeani ja ilmaa viistäen halkovia limpparikenkiäni. Ja koska Full Metal Jacket ja Apocalypse Now ovat niin helvetin kovia leffoja, survotaan koko komeus Miltecin armeija henkiseen reppuun sekä Haltin rinkkaan. Fuck the suitcases! Vielä nappivarasto, yhden narun pantterit sekä beisport mukaan niin homma on siltä osin bueno.

Vaikka luotankin äärettömän paljon kontrolliini omieni tavaroideni suhteen, ajattelin varmuuden välttämiseksi käydä hakemassa matkavakuutuksen niin itselleni kuin tavaroillenikin. Ravan roiskuessa liikaa ja yliatleettisen vartaloni matkatessa sinkkiarkussa kohti kotikulmia, voi perikunta pistää Ferrarit tilaukseen. Klubikortteja varten käyn vielä paikallisesta valokuvausliikkeestä liuskan passikuvia, pankista uuden Black americaana de los expressin ja tukun forintteja. Voiko nuori mies enää valmiimpi olla? Voi. Kämpästä ei nimittäin ole kuin pieni hento tuoksu, mutta asutaan sitten vaikka Hiltonissa siihen asti kun oma boksi löytyy. Jos rahaa on sen pitää näkyä! Seuraavassa merkinnässä luvassa hit the road(24.8) ja tunnelmat reissun huulilta, lähdön tuskasta ja sen ihanuudesta. Vielä en tajua edes mihin olen pääni survomassa ja ehkä hyvä niin. Riskillä.